Sauti (Voice)

“Sauti” kysyy vaikeita kysymyksiä eikä hyväksy helppoja vastauksia. Kun tytöt kasvavat naisiksi, huomaamme, että heidän pohjimaiset toiveensa ja unelmansa eivät juuri poikkea omistamme. Vain haasteiden laajuuus ja tapa, joilla he vastaavat niihin vakaalla päättäväisyydellä, erottavat heidät. 

Ugandan Kyangwali pakolaisleirin kriisi ei ole uusi asia. Niiden, jotka kutsuvat leiriä kodikseen, pakolaisuus on jatkunut vuosikymmeniä.  “Sauti” (“ääni” Swahiliksi) seuraa pakolaisleirille lapsena joutuneiden viiden nuoren naisen tarinaa matkalla kohti aikuisuutta – tavoitellen unelmiaan tulevaisuudesta, joka ulottuu pitkittyneen pakolaisuuden rajoitteiden yli.  Vaikka tytöt ovat paikassa, joka on entistä kotimaata turvallisempi, ovat asiat muuten muuttuneet hyvin vähän sen jälkeen kun he lähtivät pakoon sotaa ja vainoa kotimaissaan Ruandassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Pakolaisuuden leimasta eroon pääseminen on osoittautunut haastavaksi erityisesti Kyangwalin naisille.

Vuosien varrella ”Sauti” seuraa nuorten naisten matkaa aina varhain solmituista avioliitoista, omavaraisviljelyyn, miessukulaisten käskynalaisuuteen ja pakolaisuuden ylipolvisuuden aiheuttamaan kriisiin, kun sukupolvi toisensa jälkeen syntyy maailmaan, jota määrittelevät maastapako ja mahdollisuuksien rajallisuus. Dokumentti todistaa tyttöjen kamppailua suorittaa lukio ja selvitä kunnialla kansallisista kokeista.  He suunnistaa niiden jännitteiden välillä, jotka syntyvät pakolaisleirin aitojen ulkopuolisen elämän tavoittelusta ja toisaalta yhteisöön sidottuun perheiden tukemisen perheidensä tukemisen välillä  yhteisöön.

Nuorista naisista kasvaa itseoikeutettuja tarinankertojia piirustusten, runojen ja omaelämänkerrallisten videoiden kautta. Näiden kautta tarkastelevat menneisyyden traumojaan, unelmiaan, joita eivät rajoita heidän vanhempiensa kohtalot ja mitä vaati se, että he ottavat tulevaisuuden omiin käsiinsä.

Ohjaajan kommentti

Sauti (Ääni) sai alkunsa kun minut kutsuttiin Ugandaan vuonna 2012 tapaamaan tyttöjä, jotka asuivat eräässä hostellissa Hoiman kaupungissa.  Nuo kolmekymmentä tyttöä olivat kotoisin lähistön köyhistä maaseutukylistä ja Kyangwalin pakolaisleiriltä. Heidät oli tuonut yhteen yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö, joka tarjosi poikkeuksellisen ohjelmansa puitteissa ruuan, majoituksen ja koulumaksut tytöille, jotta he voisivat opiskella lukiossa.

Tytöt olivat kuin suuri sisarusparvi, joka elivät laulaen ja tanssien, koulupukujaan silittäen, opiskellen, käyden kirkossa ja jakaen tarinoita menneisyydestään. Jokainen tyttö haaveili elämän muutoksesta ja siitä että he voisivat, päinvastoin kuin vanhempansa, elää elämää omilla ehdoillaan. Heidän unelmansa paremmasta tulevaisuudesta olivat täynnä toivoa ja mielikuvitusta, mutta samalla erittäin monimutkaisia ja kipeitä elementtejä sisältäviä. Muodostin välittömästi tyttöihin voimakkaan yhteyden ja tarpeen selvittää, tulisivatko haaveet toteen.