Moving Afrika

Todellisuus-sanaa käytetään aina pelottavalla tavalla. Meidän on jatkuvasti oltava huolissamme ”todellisuudesta”, toteltava ”todellisuutta” eräänlaisena jatkuvana orjuutena, ilman poikkeuksia. Meidät murskaa hallitseva mielipide, jonka mukaan on olemassa sitovia ja säänteleviä todellisuuden elementtejä jotka ovat niin tärkeitä, ettemme voi kuvitella edes pienintä ryhmätoiminnan muotoa, jota tämä pakko ei koskisi. Täytyykö lopullisen vastauksen kysymykseen ”mitä on todellisuus” aina selventää että on mahdotonta puhua ”todellisuudesta” ottamatta huomioon jonkinasteista määräystä? Eikö näin ollen ”todellisuuden” kuvaa voi muodostaa tutkimalla ja löytämällä, pitääkö sen olla sen sijaan pelkkä kieltomääräyksien heijastus? Onko välttämätöntä hyväksyä ikäänkuin järjen lakina, että todellisuus vaatii kaikissa tapauksissa pikemminkin alistumista kuin kekseliäisyyttä?

Dokumentaarisen ilmentävän muodon käsittelemiseksi on mietittävä uudelleen todellisuutta sekä määriteltävä uudelleen sen rakenne ja rajat. Se tarkoittaa myös tämän tekemistä paikassa, jossa tuon todellisuuden kuvakieli ja paino vaikuttavat kaikista vahvimmilta ja sitovilta, eteläafrikkalaisella asuma-alueella. Tämä saattaa vahvistaa mahdottoman olemassaolon, sillä se on perusele todellisuuden valtaamiseksi; todeta, että mahdotonta on olemassa.